Tutkinnon osien osaamistavoitteiden rakentaminen
oppimistehtäviksi tekee näkyväksi ne harjoitukset joiden kautta tutkinnon
perusteissa tarkoitettu osaaminen voidaan työtehtävien kautta oppia. Harjoitusten
rakentaminen tekee näkyviksi kokonaisuuden töistä, joita tekemällä osaaminen
hankitaan. Kun opiskelija näkee kaikki tutkinnon osaan liittyvät työt,
muodostuu hänelle paremmin käsitys kokonaisuudesta, jota tutkinnon osassa on
tarkoitus opiskella. Yksi konkreettisiksi tehtäviksi tekemisen positiivinen
asia onkin se, että kokonaisuuden hahmottaminen on näin kaikille osapuolille selkeämpää.
Tehtävät valmentavat osaamiseen jota tavoitellaan. Osaamisen kehittyminen vaatii
henkilöiltä yksilöllisen ajan. Tarvittava osaaminen ei siten kerry kaikille
samanaikaisesti vaan yksilöllisesti. Jo pelkästään tämän takia tarvitaan
yksilölliset polut, opiskelun suunnittelu ja järjestäminen ammatillisen
tutkinnon opiskelemiseksi.
Jotta voitaisiin puhua opiskelijasta, on nuoren tai aikuisen
tunnettava tutkintonsa rakenne. Opiskeltavan tutkinnon osan tavoitteet on
oltava selkeästi lähtökohtana työhön. Jos opiskelija ei tunne tutkintonsa
rakennetta hänen on vaikea hahmottaa omia mahdollisuuksiaan vaikuttaa
opiskeluun. Motivoituminen edellyttää perehtymistä tutkinnon kokonaisuuteen.
Osaamisperustaiset työelämälähtöiset työt ja tehtävät kehystetään
tutkinnonosiin.
Kuvassa sähkötekniikan tutkinnon osia joita esim. Kiteellä
opiskellaan
Tutkinnon osan tavoitteiden rakentaminen
osaamisperustaisiksi tehtäviksi on hyvä tehdä opettajatiimin yhteistyönä.
Osaamisperustaisia töitä on opettajien käytännössä ohjattava yhdessä. Tämän
vuoksi myös tehtävien sijainti on oltava yhteinen. Opiskelijoiden on päästävä
vapaasti tutustumaan eri tutkinnon osien materiaaleihin ja edellytettäviin
töihin. On ihan turha piilotella tehtäviä opiskelijoilta koska ennalta
tutustuminen vain lisää motivaatiota.
Hyvä nyrkkisääntö tehtävän rakentamisessa on, että työtä
tehdään samoilla säännöillä kuin työelämässä. Eli jos työelämässä on oltava
työvaatetus ja kypärät työmaalla niin silloin myös oppimistehtävää tehdessä on
samat säännöt. Tehtävän rakentamisessa on huomattava kuinka muut asiat
liittyvät siihen ja kuinka esim. elinikäisen oppimisen avaintaidot näkyvät
työtä tehdessä. Myös se kuinka työtehtävään liittyvät Y –opinnot ja kuinka ne
voitaisiin toteuttaa samanaikaisesti on huomionarvoista.
Esimerkki käytössä olevasta toteutuksesta ammattiopisto
Kiteen sähkötekniikalla.
.
Esimerkki 2.1.2
Sähkö- ja automaatioasennukset
Oheinen työohje on
otettu moodlen 2.1.2 kohdasta 6. Työn nimi on ”Pehmokäynnistin
oikosulkumoottorin kytkentälaitteena”. Erilaisia töitä on tässä tutkinnon
osassa kymmenen kappaletta, jotka kuuluvat Teollisuuden kokoonpanotyöt osioon.
Paljonhan näissäkin on vielä kehitettävää, mutta tähän asti
me olemme hankkeen aikana päässeet (Pekka)
2.1.2 Sähkö-
ja automaatioasennukset, teollisuuden kokoonpanotyöt
Pehmokäynnistin oikosulkumoottorin kytkentälaitteena
Tavoite
•
Ymmärrät pehmokäynnistimen
toimintaperiaatteen
•
Osaat kytkeä moottorilähdön
pehmokäynnistimellä
•
Osaat mitoittaa ja valita
tarvittavat komponentit
•
Opit vaihtamaan kahvasulakkeen
oikein
•
Osaat mittaamalla todeta
oikosulkumoottorin kunnon
•
Opit mittaamaan
pihtiampeerimittarilla
•
Opit tekemään tarvittavia oman työn
tarkastuksia
•
Opit säätämään pehmokäynnistimen
parametreja
•
Opit lisää moottorin kilpiarvoista
ja moottorilähdön mekaniikasta
Työohje Työ tehdään yksin tai esim. kahden opiskelijan ryhmissä. Kaikki tekee
kuitenkin omat paperit ja palautukset palautuskansioon.
1.
Tarkista
käyttämäsi moottorin kunto silmämääräisesti ja mittaamalla.
Mittaa ja
kirjaa tulokset oheiseen taulukkoon ja tarkastuspöytäkirjaan
•
vaihekäämien resistanssit erikseen
mitattuna
•
vaiheiden ja rungon väliset
eristysresistanssit
•
vaiheiden väliset
eristysresistanssit
Merkitse
moottorin mittaustulokset taulukkoon:
Vaihekäämien resistanssi
|
|
Eristysresistanssi
|
|||
U1-U2
|
|
U1- RUNKO
|
|
U1-V1
|
|
V1-V2
|
|
V1- RUNKO
|
|
V1-W1
|
|
W1-W2
|
|
W1- RUNKO
|
|
U1-W1
|
|
Keskustele
tarvittaessa opettajan kanssa moottorin arvoista
2.
Hae
pehmokäynnistimen valmistajan nettisivuilta kytkentäkaavio. Tallenna ja tulosta
se itsellesi. Suunnittele ja täydennä saamaasi piirikaavioon tarvittava
ohjausvirtapiiri, osoiteviittaukset ja riviliitinmerkinnät. Voit käyttää
alustana CADS-ohjelman suoran moottorilähdön piirikaaviota ja muokata siitä
piirikaavio pehmokäynnistintyöllesi.
Lisää
piirustukseen pehmokäynnistimen ja turvakytkimen tyyppi sekä tehokaapeleiden
tyypit ja poikkipinta-ala saamasi lähtötietojen perusteella
3.
Mitoita
suunnittelemasi piirikaavio valitsemasi pehmokäynnistimen ja siihen sopivan
moottorin tyyppikilven tietojen mukaan.
Moottorin
teho =_________kW
Pyörimisnopeus
=_______1/min
Valmistaja =
_______________
Laske
moottorin arvokilpitietojen perusteella sähköverkosta ottama nimellisvirta?
Keskustele
tarvittaessa opettajan kanssa moottorin arvoista tms.
4.
Valitse
harjoituksessa tarvittavat komponentit.
a)
Suunnittele komponenttien sijoitus
kytkentäkoteloon
b)
Numeroi riviliittimet
c)
Tee piirikaavion mukainen kytkentä
Muista silmämääräinen tarkastaminen.
Tee
kytkennälle tarvittavat käyttöönottomittaukset sekä täytä
käyttöönottotarkastuspöytäkirja.
Käytä pöytäkirjana ST -kortiston mallia ST
51.21.05
Luvan saatuasi
kytke jännite ja testaa kytkentä
Huom.
noudata sähkötöiden johtajan ohjetta
Mittaa
moottorin ottama virta pihtiampeerimittarilla
I1=________ I2=________
I3=________
Mitä
havaitset virran suuruudesta laskettuun arvoon verrattuna.
Miksi?______________________________________
_____________________________________________________________
Harjoitustyön
sähkönsyöttö otetaan sähkötyösalin moottorinohjauskeskuksesta MK1.
.
5.
Piirrä
piirikaavio CADS – ohjelmalla valmiiksi versioksi. Muista laittaa oma nimesi
nimiöön
Keskustele
tarvittaessa opettajan kanssa piirikaaviosta
Valmistaudu
esittelemään kytkennän toiminta muille opiskelijoille!
Tee
harjoitustyöstä muistiinpanot, joihin kirjaat työssäsi esiin tulevat asiat ja
vastaukset. Tee muistiinpanoistasi selkeät, että niistä on sinulle hyötyä
myöhemmin. Jätä muistiinpanoihin kaikki piirustukset ja laskelmat.
Kysymyksiä
Paljon
kytkennässä käyttämäsi pehmokäynnistin maksaa?
_________________________________________________________
Mikä on
sulakkeen tehtävä moottorilähdössä kun kytkentälaitteena on pehmokäynnistin?
_________________________________________________________
Mitä hyötyä
pehmokäynnistimestä on jos moottorilähtö on esimerkiksi jätevesipumppaamossa?
_________________________________________________________
Arviointi
Kirjaa
alla olevaan taulukkoon harjoitukseen käyttämäsi aika.
Pvm
|
Tunnit
|
Tehtävä
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tee
harjoituksen itsearviointi oheiseen taulukkoon, saamasi arviointikriteerien
mukaisesti. Arviointikriteerit ovat tutkinnonperusteissa kohdassa 2.1.2
|
Oma
|
Opettajan
|
Yhteinen arvio
|
Työnprosessin hallinta
|
|
|
|
Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta
|
|
|
|
Työn perustana olevan tiedon hallinta
|
|
|
|
Elinikäisen oppimisen avaintaidot
|
|
|
|
TEE TYÖSI HUOLELLISESTI JA SIISTISTI.
NOUDATA OIKEATA ASENNUSTAPAA.
Muista jännitteettömyys.
MUISTA TYÖTURVALLISUUS
Noudata sähkötöiden johtajan työohjetta
Työn iloa