Hei!
On
ollut työntäyteinen syksy ja aika on kulunut nopeasti.
Tässä muutama
kuva opiskelijasta työn ääressä ja opettajan ahkeroinnista Kuopion
Kansalaisopistolla.
kuva 1opiskelija tutustuu materiaaliin ja tekotapaan Kuopion Kansalaisopistolla
kuva 2 opettajan kutomisen alkua Kuopion Kansalaisopistolla
kuva 3 virkattu lumihiutale malli16.11.2015
Huomenna lähdemme Nurmeksen Ammattiopistolle kankaan painannan pariin opiskelijan kanssa siitä kuvia tulossa ...
Työelämäjakso
17-18.11.2015
Opettajan työelämäjakson lähtökohtana on, että opettaja
osallistuu aktiivisesti työpaikalla tapahtuvaan toimintaan. Niinpä viime
viikolla olimme opiskelijan kanssa Nurmeksessa työelämäjaksolla, jossa opiskelija sai ohjattavaksi opisekelijaryhmän.
Keskiviikko
Haasteena oli ohjata Nurmeksen ammattikoulun matkailulinjan opiskelijoita joilla ei ollut kokemusta
seulapainannasta ja aikataulu oli niukka. Tunnit alkoivat siten, että
kerroimme miten päivä etenee ja misää vaiheessa mitäkin tapahtuu. Laadimme opiskelijoiden
kanssa yhdessä aikataulun.
klo 8-8.45 Aikataulun
tekeminen ja keskustelua kankaanpainnanasta ja kuosisuunnittelusta
klo 9-10.00 Ajatuskartan teko ja mielikuvakartasta kertominen, joka usein tehdään suunnitelun
klo 9-10.00 Ajatuskartan teko ja mielikuvakartasta kertominen, joka usein tehdään suunnitelun
alkuvaiheessa.
klo 10-11.30 Keskustelun jälkeen
valitsimme yhteiseksi teemaksi luonnon, sillä se on hyvin
merkittävä osa matkailua. Opiskelijoille annettiin pari tuntia aikaa miettiä ideoita ja piirtää
luonnoksia. Ideoinnin jälkeen keskustelimme piirtämisestä ja heidän ideoistaan ja valitsimme niistä valmiit piirustukset, jokaiselta yhden
merkittävä osa matkailua. Opiskelijoille annettiin pari tuntia aikaa miettiä ideoita ja piirtää
luonnoksia. Ideoinnin jälkeen keskustelimme piirtämisestä ja heidän ideoistaan ja valitsimme niistä valmiit piirustukset, jokaiselta yhden
Ruokailu 11.30-12.45
klo 12.45-14.00 Piirustukset skannattiin
koneelle jonka jälkeen käsittelimme kuvien piirustusviivoja
Power point ja photoshop ohjelmalla. Jokaisesta kuvasta kopioitiin kaksi kalvoa. Ingmanin käsi- ja
taideteollisuusoppilaitoksen 2. vuoden opiskelija ohjasi ryhmää ja opettaja
oli aktiivisesti mukana.
Vanhat seulat pestiin puhtaaksi ja kuivattiin.
klo 14-16.00 Suelojen valotusaineen
levitys oli tapahduttava keskiviikkona, jotta ne ehtisivät kuivua
seuraavan päivään.
Torstai
klo 8-11.00 Seulojen valotus ja painovärien valmistelu
klo 11-14.00 Tuotteiden painamista ja
silitystä- valmiit tuotteet!
26.11.-27.11.2015
Ohjelma
Aika: 26.-27.11.2015
Paikka: Ammattiopisto Nurmes ja Hyvärilän nuoriso- ja vapaa-ajan keskus, lomahuoneisto
Asia: NonStop malli –hankkeen itsearviointi ja mallinnus, kaksipäiväinen työleiri
Aloitimme lounaalla torstaina 26.11. klo 11.00 Ammattiopisto
Nurmeksen harjoitusravintola Pistaasissa. Kuva1 menu kuva 2 villisikaa ja kuva 3 karhunvatukkajäädyke
Torstaina työskentelemme klo 19.00 asti. Sitten saunaan!
Perjantaina aamupala Hyvärilässä klo 8.00 jonka jälkeen aloitimme työskentelyn.
Mallinnukseen osallistuvat edustajat kaikista hankkeessa mukana olevista oppilaitoksista.
Tuotoksia:
Kuva 1 malli 1-3 vuoden opiskelijoiden eri rahoitusmuodot samassa ryhmässä.
Kuva 2 Integrointi ammatilliset + YTO - eri koulutusalat
Kuva 3 ilmioperusteinen pedagogiikka
Kuva 4 ryhmä "rämä"
Hyvärilässä Nuoriso ja vapaa-ajan keskus. Olipa antoisa päivä!:)
Kiitos Kaija Mattila hyvästä Work Shopista !
30.11.2015
Terveisiä täältä Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta!
Täällä työntouhussa:)
Hankeraportti valmistuu pikkuhiljaa ja lasku lähetetty!
Terveisin Tuuli ja Heli
7.12.2015
7-.8.12.2015 Opettajan ja opiskelijan TOP-päivä
Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin 3d mallinnukseen.
Suunniteltiin ja tulostettiin avaimenperät:)
8.12.2015
Laaserleikkausta! Ensin oli laitteen esittelyä, ohjelmaan tutustumista ja leikkausta sekä erilaisiin materiaaleihin tutustumista ja mielenkiintoisia kokeiluja. Päivän päätteeksi ohjelman hallintaan ottamista ja laaserleikkaamista. Oli niin mukavaa ettemme tahtoneet raaskia lopettaa ja taisi mennä hieman ylitöiksikin.
Hei!
VastaaPoistaOn ollut työntäyteinen syksy ja aika on kulunut nopeasti. Tässä muutama kuva opiskelijasta työn ääressä ja opettajan ahkeroinnista Kuopion Kansalaisopistolla. Huomenna lähdemme Nurmeksen Ammattiopistolle kankaan painannan pariin, opiskelijan kanssa.